Esiopetuksen siirto - lasten etu vai suuri huijaus?

Maanantai 24.9.2012 - Piila Paalanen

Nokialla puhuttaa esiopetuksen siirto päivähoidon alaisuudesta koulutoimen alaisuuteen.

Minusta koko keskustelussa on jätetty monia tärkeitä asioita huomioimatta. Keskustelussa on painotettu liikaa itse järjestämispaikkaa, eikä sitä henkilöstöleikkausta, joka todellisuudessa vaikuttaa lasten esiopetuksen laatuun ja hoidon tasoon.

Ensinnäkin tällä hetkellä pääsääntöisesti esiopetuksesta vastaa kaksi lastentarhanopettajaa ja yksi hoitaja. Nyt suunnitelmissa on, että yksi lastentarhanopettaja ja kaksi hoitajaa huolehtivat esiopetuksesta.

Toisekseen erittäin huolestuttavaa on se, miten ja millä resursseilla esiopetusajan ulkopuolinen hoito järjestetään. Suunnitelmissa on, että hoitajia on saman verran, mitä koulujen iltapäiväkerhoissa. Laatu laskee väistämättä, kun aikuisia on aivan liian vähän.

Nyt tehdään kokeiluja pienissä yksiköissä, joissa todellise tvaikutukset eivät ehkä näy niin kuin isoissa yksiköissä. On aivan eri asia kokeilla, miten yli 20 oppilaan ryhmä toimiin kuin alle kymmenen oppilaan ryhmä.

Kolmantena ongelmana ovat koulujen nykyiset tilat ja pihat, jotka pitää muuntaa eskarilaisille sopiviksi. Mitä nämä muutosinvestoinnit maksavat?

Jos muutos halutaan tehdä henkilöstäresursseja leikkaamatta, niin etujakin tietytysti löytyy; kouluun menon kynnys madaltuu ja tiedonsiirto on ehkä helpompaa.

Minusta olennaista on se, että esiopetukselle ja eskarilaisten hoidolle turvataan sellaiset resurssit, että lapsen on hvyä ja turvallinen olla.

Mitä mieltä sinä olet muutossuunnitelmista? Haluaisin kuulla Sinun mielipiteesi.

 

Terveisin, Piila

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: esiopetus, Nokia